Kasvihuoneen tienraivaaja tomaatti. Tomerana tönötti pystyssä tänä aamuna, kun kävin kurkaamassa sitä heti aamutuimaan. Pakkasta oli viiden aikaan seitsemisen astetta. Neljässä asteessa oli lämpö käynyt kasvihuoneen puolella, eikä mokoma pikku taimi ollut moksiskaan. On niin pienikin vielä, taimistani kaikkein pienin.
1531447.jpg
Yöksi olin viritellyt kynttilöitä ja hallaharson kevyesti taimien päälle. Aamulla  vein vielä yhden kynttilän lisää, pelkäsin päivänkin olevan viileä.
Kyllä on pieni taimeni nimen ansainnut ja jos näistä yöpakkasista selviää, saa kunniapaikan kasvarissa.
Nimeksi tulee Uljas, kuten Kuusirannan emäntä ehdotti.
Se nimi soi jotenkin korvaani kun katselin tomaattiriepua, joka ryhdikkäänä seisoo, vain pari kaupan ruukkusalaattia seuranaan. Muutkin ehdotukset olivat hyviä, kiitos niistä.
Ja uskokaa tai älkää, alunperin tämä oli harvennustaimi, menossa kohti kompostia.
Nyt kohti kunniaa.
Näin se elämä heittelee :)