yhdellä jos toisellakin, tällä kelillä, myös kirsikalla.
 1717940.jpg
Aamupöristelyä. Pörriäiset olivat kovasti touhuissaan kello kahdeksan aikaan.
Kunpa kuvaan saisi mukaan sen kaiken surinan, pörinän ja tuhinan, millä mettä haetaan.
1717942.jpg

Onnistumisia sateen keskellä.
Vaan enpä tiedä voiko näitä aivan onnistumisiksi sanoa.
1717952.jpg
Kuistilla piileskelleet alkavat ehostua. Daalian roitsakkeeseen on ilmestynyt liuta  nuppujaja kukka. Jokin tuki sille kai pitäisi värkätä ettei, tarvitsisi kuin juopunut, kuistin kaiteeseen nojailla.
Herne, oliko se tuoksuherne, pukkaa mullasta uutta tomeraa, joskin vielä lyhyttä kasvua. Olisi pitänyt keväällä aloittaa senkin ulkoiluttaminen paremmissa ajoin. Kylmästä säästäkö johtuu että, kaikki kasvavat niin mahdottoman hitaasti. Kasvihuoneessa oleva herne kukkii, sehän on siellä suojassa.

1717958.jpg
Kärhökin kasvaa, taas. Juurelle lapoin kauhean kasan hiekkaa, jos välttyisi siltä taudilta tällä kertaa? Vai jos se kasviin kerran tullut, pysyykö myös?
Eipä taida kärhö kerjetä juuri kukkia tänä kesänä :(
1717962.jpg
Päivänlilja ei sateista piittaa. Sen kukat loistavat raikkaan keltaisina saateen keskellä.